Uskomaton päätös ajassamme. Näinkö ennakoidaan kansalaisyhteiskunnan hautajaisia?

TIEDOTE 26.4.2024

Valtioneuvosto on päättänyt lakkauttaa rauhantyön rahoituksen

Valtioneuvosto on päättänyt 25.4.2024 lakkauttaa rauhantyön valtionavustuksen Suomessa. Päätöksestä kerrottiin epävirallisessa tilaisuudessa osalle avustuksen saajista perjantaina 26.4.2024. Avustuksesta on vastannut Oikeusministeriö. Valtioneuvosto ei ole aikonut tiedottaa tästä päätöksestä.

Tasavallan presidentti Alexander Stubb on pyrkinyt rakentamaan Suomesta rauhantyön suurvaltaa. Tavoitteen saavuttaminen tulee olemaan vaikeaa, koska rauhanjärjestöt ovat kasvattaneet yli sadan vuoden aikana suomalaiset rauhantyön osaajat. Suomalaiset rauhanjärjestöt ovat olleet ministeriöiden luotettavia kumppaneita Suomen rauhantyön tekemisessä kansallisesti ja kansainvälisesti. 

Nyt tehty päätös on osa hiipivää militarismia, jonka pyrkimyksenä on heikentää kansalaisyhteiskunnan toimintaedellytyksiä. Rauhanliikkeen toimintaedellytyksiä on heikennetty myös uudessa Nato-maa Ruotsissa sekä lakkautettu kokonaan Venäjällä, Valko-Venäjällä ja Unkarissa.

Avustuksen lakkauttaminen tehdään Euroopassa käytävän sodan aikana. Edellisen kerran rauhanliike pyrittiin lakkauttamaan Suomessa vuonna 1907.

Lisätietoja:

Suomen Rauhanliitto
toiminnanjohtaja Laura Lodenius (puh. 040 7177 762), puheenjohtaja Kari Välimäki (puh. 050 559 9177)

Rauhankasvatusinstituutti
toiminnanjohtaja Riikka Jalonen (puh. 044 2783 422)

SaferGlobe
toiminnanjohtaja Maria Mekri (puh. 040 3263 337)

Rauhanpuolustajat
toiminnanjohtaja Teemu Matinpuro (puh. 050 594 1499)

Sadankomitea
pääsihteeri Jarmo Pykälä (puh. 040 583 1142), puheenjohtaja Simo Lahtinen (puh. 050 671 53)

Aseistakieltäytyjäliitto
Järjestökoordinaattori Aku Kervinen (puh. 040 836 2786)